Luo hyvä oppimiskokemus ja sitouta työntekijät

Digitalisaatio on muuttamassa liiketoimintaa nopeasti. Digitaalinen murros edellyttää nopeaa, tehokasta ja paikasta riippumatonta oppimista. Onnistunut asiakaskokemus on liiketoiminnan kannalta tärkeä, mutta samoja periaatteita voi ja tulee soveltaa myös oppimiskokemuksen rakentamiseen. Lähestymistapa tuottaa näkyviä tuloksia: työskentelytavat tehostuvat, työntekijät ovat sitoutuneempia ja asiakkaat tyytyväisempiä.

Oppimiskokemuksessa on itse asiassa kyse siitä, miltä meistä tuntuu oppiessamme. Kokemus alkaa oppijan ensimmäisestä sisäänkirjautumisesta, jatkuen opintojen lopettamiseen saakka. Lyhyesti: Tärkeintä on luoda oikeanlaista sisältöä oikeaan aikaan oikeille ihmisille. Nämä periaatteet ovat tuttuja asiakaskokemuksen asiantuntijoille.

Nelivaiheinen prosessi tehokkaiden oppimiskokemusten luomiseksi

1. Analysoi. Tunne yleisösi. Keitä oppijat ovat ja mikä heitä motivoi? On tärkeää tietää myös, miten ja koska oppijat haluaisivat opiskella ja mitä työkaluja he käyttävät. Nykyisin mobiililaitteiden rooli tiedonhaussa on kasvanut. Siksi onkin tärkeää, että oppimisympäristöä voi käyttää myös mobiililaitteilla. Jos oppijat esimerkiksi ovat aktiivisia aamuisin, uutta sisältöä kannattaa tarjota juuri silloin.

Jos opetettava asia liittyy vaikkapa vaatimustenmukaisuuteen, se on esitettävä mielenkiintoisesti ja houkuttelevasti. Miten tämä tapahtuu? Apuna voi käyttää rohkeasti luovuutta tai huumoria. Teknologian avulla saamme myös tietoa oppijoiden oppimisprosessista. Digitaalisessa oppimisympäristössä näet, mistä sisällöstä oppijat ovat kiinnostuneet, milloin he opiskelevat, kuinka kauan he opiskelevat, mitä sisältöä jaetaan ja mistä keskustellaan.

2. Suunnittele ja rakenna. Kun tiedetään oppijoiden kiinnostuksen kohteet ja oppimistavat, on aika suunnitella ja rakentaa sisältöä. Henkilöstön kouluttamisesta vastaavien asiantuntijoiden tulisi käydä syvällisiä keskusteluja yrityksen johdon kanssa liiketoimintastrategioista, jotta he tietävät, mihin yritys on menossa. Tällä tavalla tarvittavat henkilöstön taidot ja valmiudet tulevat tukemaan jatkossakin yrityksen keskeisiä liiketoiminnallisia tavoitteita.

Tee karkea suunnitelma, johon sisällytät kaikki koulutustarpeet. Suunnittele oppimisvaiheet niin, ettei oppijoiden työmuisti ylikuormitu. Ole johdonmukainen, jotta oppimispolku etenee loogisesti. Muista myös määritellä saavutettavat tavoitteet, jotta voit seurata oppimisen tehokkuutta. Suunnittele sisältö sellaiseksi, että siinä on tekstin lisäksi kuvia, videoita, kysymyksiä, tehtäviä ja esimerkiksi ryhmätehtäviä. Rakenna myönteistä ilmapiiriä ja tarjoa rohkaisua.

3. Tue vuorovaikutusta ja yhteistyötä. Varmista, että oppijoita palkitaan asioista, jotka tukevat oppimistavoitteita. Voit esimerkiksi antaa sertifikaatin suoritetuista oppimistavoitteista. Me kaikki tiedämme, kuinka mukavaa on saada pientä tunnustusta tehdystä työstä. Tämä voidaan tehdä myös virtuaalisesti "peukuttamalla" tai muulla tunnustuksella. Digitaalisessa oppimisympäristössä voi olla erilaisia sosiaalisia elementtejä, kuten tykkäys-, kommentointi- ja jakamismahdollisuuksia. Suoritettujen oppimistavoitteiden jälkeen myönnetyt todistukset tuovat kuitenkin erilaisen onnistumisen ja mielihyvän tunteen.

Oppijoilla tulisi olla myös mahdollisuus luoda opetussisältöä toinen toisilleen. He puhuvat samaa ammatillista kieltä, ja kollegan kommentilla voi olla ajoittain suurempi vaikutus kuin ylempää saadulla kommentilla. Tue yhteistyötä ja uuden materiaalin jakamista, koska nämä edistävät koulutustavoitteitasi. Varmista, että oppiminen jatkuu.

4. Tähtää edistymiseen ja sitoutumiseen. Kasvata oppijoiden määrää ja tee oppimisesta houkuttelevaa. Käytä siis sellaista oppimisympäristöä, jossa voit seurata sen erilaisia tapahtumia. Suhtaudu oppimisympäristöön kuin omaan kotiisi. Kutsu ihmiset olemaan, sen sijaan että he vain käväisisivät. Tee siitä digitaalinen ympäristö, jossa ihmiset voivat kasvaa ja jossa he haluavat olla.

Analysoi tulokset ja niiden vaikutukset. Tutki tietoja huolellisesti, jotta saat selvän kuvan asioista. Saavutitko tavoitteesi? Jos et, analysoi opiskelusta kertyneet tiedot ja yritä selvittää syyt siihen, etteivät tavoitteet täyttyneet. Eikö osaa sisällöstä käytetty ollenkaan tai oliko mukana testi, jonka läpäiseminen vaati lukuisia yrityskertoja? Minkä verran kukin oppija käytti opiskeluun aikaa ja oliko määrissä tunnistettavia eroja? Kokonaisvaltaisemman näkemyksen saat, kun yhdistät havaintosi liiketoiminnan mittareihin. Näin näet oppimisen todelliset vaikutukset. Lisäsikö sisältö (esimerkiksi tuotekoulutus) myyntiä?

...Näistä on hyvä oppimiskokemus tehty

Unohda ajattelumalli, jonka mukaan yksi ja sama koulutussisältö sopii erilaisten oppijoiden tarpeisiin ja tapoihin. Keskity ihmisiin ja ota selvää, millaisia koulutuksia yrityksesi tarvitsee. Ja ole rohkeasti luova!

Jos olet epävarma jostakin, ota meihin yhteyttä. Me autamme mielellämme! Valamis-oppimisympäristö on hyvä esimerkki joustavasta oppimisen hallintajärjestelmästä. Valamis on tehty hienoja oppimiskokemuksia varten. Lue lisää, kuinka Planmeca, Abloy ja NASA Epic Challenge ovat hyödyntäneet järjestelmäämme.

Pirkko, Senior Consultant
Maura, Lead instructional designer

Oppimiskokemuksen hyödyntäminen compliance-koulutuksessa

Oppimiskokemuksen hyödyntäminen compliance-koulutuksessa

Arcusys ja Nixu toteuttavat yhteistyössä digitaalisen EU GDPR-koulutuksen, joka hyödyntää monipuolisesti oppimiskokemuksia GDPR-vaatimusten kouluttamisessa henkilöstölle. Tehokkaan ja tuottavan koulutuksen lisäksi pystyt todentamaan, että oppiminen myös todella tapahtuu välttäen säännösrikkomukset.

Katso viimeisimmät julkaisut
Lue lisää

Blogi

Watson Helsinki Summit 2017 – Älykkäät olennot kohtaavat jälleen Messukeskuksessa

Lue lisää

Blogi

Näin löydät täsmätyön – 5 vinkkiä millenniaalille

Lue lisää

Blogi

Digitaalinen oppiminen ja analytiikka – kuinka organisaation koulutus muutetaan tuottavaksi