Valamis mukana nopeimmin kasvavien yritysten Inc. 5000 -listalla

LONTOO – 20.3.2018 – Oppimisen digitalisaation edelläkävijä Valamis Group Oy on nimetty Euroopan nopeimmin kasvavien yritysten Inc. 5000 -listalle. NASA Epic Challenge -ohjelmassakin hyödynnetyn Valamis-oppimisympäristön kehittäjänä tunnetun Valamiksen nosti listalle kolmen vuoden aikana saavutettu 151 prosentin kasvu.

Inc. 5000 on antanut tunnustusta nopeimmin kasvaville yrityksille vuodesta 1982 saakka. Listaus on yksi arvostetuimmista yksityisille kasvuyrityksille ja yritysjohtajille myönnettävistä kunnianosoituksista. Inc. 5000 -listalta alkuaikoinaan maineeseen ponnistaneita yrityksiä ovat esimerkiksi Microsoft, Dell, Domino’s Pizza, Pandora, Timberland, LinkedIn, Yelp ja Zillow. Viime vuosina Inc. 5000 -listalle ovat päässeet muiden muassa Zappos, Square, Intuit, Clif Bar, Dollar Shave Club, GoPro, Intuit, Jamba Juice, Keller Williams ja Pandora. Vuoden 2018 listalla on mukana myös esimerkiksi Berliinissä perustettu ruuan toimituspalvelu HelloFresh, jolla on yli puoli miljoonaa tilaajaa.

Valamiksen pääkonttori sijaitsee Joensuussa ja muut toimipisteet Suomessa sijaitsevat Helsingissä, Oulussa sekä Lappeenrannassa. Viime vuosina yhtiö on avannut toimipisteet niin YhdysvaltoihinIsoon-Britanniaan kuin Saksaankin. Kasvun myötä Valamiksella on nyt yhteensä kahdeksan toimipistettä ja yli 180 työntekijää.

”Inc. 5000 -listalle pääseminen on suuri kunnia ja osoitus sitoutumisestamme maailmanlaajuiseen kasvuun. Neljännen teollisen vallankumouksen vaikutukset alkavat näkyä eri toimialoilla, ja kansainvälinen kasvumme tukee yritysten maailmanlaajuista tarvetta kehittää työntekijöidensä ja ulkoisten sidosryhmien osaamista. Valamis-oppimisympäristöllä rakennettujen yritysakatemioiden avulla voidaan tarjota personoituja oppimiskokemuksia. Tämä tehostaa niin työntekijän oppimista kuin yrityksen toimintaa”, sanoo Valamiksen Chief Commercial Officer Janne Hietala.

Valamis on vaikuttavassa seurassa nopeasti kasvavien yritysten Inc. 5000 -listalla, mutta se on voittanut myös muita arvostettuja palkintoja ja kunniamainintoja. Yritys on esimerkiksi saanut Valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon vuonna 2017, voittanut kultaa ja pronssia Brandon Hall Groupin Excellence Awards -kilpailussa ja listattu sekä Gartnerin vuoden 2016 Market Guide for Corporate Learning Suites -oppaassa että Deloitten ”Trends in Organizational Learning” -raportissa.

Valamis lyhyesti
Valamis on kansainvälisesti kasvava oppimisen digitalisaatioon erikoistunut IT-yritys. Yrityksen asiakkaita ovat suuret yksityisen ja julkisen sektorin organisaatiot. Valamiksella on kahdeksan toimipistettä ympäri maailmaa, ja yhtiön pääkonttori sijaitsee Joensuussa. Lisätietoja löydät osoitteesta www.valamis.com.

Valamis-oppimisympäristö lyhyesti
Valamis-oppimisympäristö on Valamiksen vuodesta 2010 kehittämä, palkittu avoimen lähdekoodin oppimisympäristö. Valamis-ympäristön avulla organisaatiot voivat tehdä oppimisen digitaalisesta murroksesta kilpailuedun. Valamis mahdollistaa niin sosiaalisen kuin epämuodollisenkin oppimisen ja sisältää sisällöntuottamiseen ja -hallintaan sekä oppimisen mittaamiseen tarvittavat työkalut sekä muita Liferay-alustaan liittyviä käyttökokemusta parantavia toimintoja. Valamis tukee xAPI-standardia, ja siinä on sisäänrakennettu Learning Record Store (LRS). Näiden ominaisuuksien ansiosta opintojen edistymistä voidaan tarkastella yksityiskohtaisen analytiikan avulla henkilö- tai ryhmätasolla. Valamis-oppimisympäristö on joustava ja kustannustehokas ratkaisu, jonka avulla organisaatiot voivat kehittää ja hallita osaamistaan.

Lisätietoja

Janne Hietala
Chief Commercial Officer
+44 (0) 7484186421
janne.hietala@valamis.com

Inc. Media lyhyesti
Vuonna 1979 perustettu ja vuonna 2005 Mansueto Venturesin omistukseen siirtynyt Inc. on ainoa merkittävä täysin kasvuyritysten omistajille ja johtajille omistettu lehti, joka pyrkii esittelemään todellisia ratkaisuja nykypäivän innovatiivisten yrittäjien tarpeisiin. Lehdelle on myönnetty National Magazine Award for General Excellence -palkinto vuosina 2014 ja 2012. Sen kuukausittain tavoittama lukijamäärä on kasvanut huomattavasti: vuonna 2010 lukijoita oli 2 miljoonaa, nykyään yli 18 miljoonaa. Lisätietoja löydät osoitteesta www.inc.com.

Inc. 5000 on lista, jolle pääsevät nopeimmin kasvavat yksityiset osakeyhtiöt. Arvostettu, vuodesta 1982 julkaistu lista huomioi parhaiten menestyneet yritykset, ja siitä onkin tullut yrityksen menestyksen merkkipaalu. Listattujen yritysten merkittäviä saavutuksia juhlistetaan vuosittaisessa Inc. 5000 Conference & Awards Ceremony -palkintogaalassa. Tapahtuman yhteydessä järjestetään myös informatiivisia työpajoja, arvostettujen puhujien esityksiä sekä iltaohjelmaa.

Lisätietoja:
Inc. Media
Drew Kerr
+1 (212) 849 8250
drew@four-corners.com

*Uutisen julkaisuhetkellä Valamis oli nimeltään Arcusys.