NASAn astronautti Charles Camarda Suomeen laajentamaan Epic Challenge -koulutusohjelmaa

Julkaistu: 29.8.2016 klo 10.05
Julkaisija: Arcusys Oy

NASAn astronautti ja innovaatiotoiminnasta vastaava johtava asiantuntija Charles Camarda vierailee Suomessa syyskuun alussa. Camarda tapaa vierailun aikana maan johtavia organisaatioiden oppimisen asiantuntijoita sekä Epic Challenge -opiskelijoita.

Joensuu 29. elokuuta 2016. NASAn vetämä Epic Challenge -koulutusohjelma käynnistyi Suomessa ensimmäisen kerran syksyllä 2015. Vuoden kestäneessä koulutusohjelmassa joukko eri alojen opiskelijoita ratkoi Marsin asuttamiseen liittyviä haasteita NASAn ICED-oppimismenetelmää hyödyntäen. Mukaan valittiin joensuulaisia opiskelijoita kaikilta eri koulutusasteilta. Yhteistyö sai alkunsa keväällä 2015, kun NASA kiinnostui joensuulaislähtöisen ohjelmistotalo Arcusys Oy:n kehittämästä Valamis-oppimisympäristöstä ja suomalaisesta koulutusjärjestelmästä.

Käynnistyvässä 2016-2017 Epic Challenge -koulutusohjelmassa on viime vuoden tapaan mukana opiskelijoita Itä-Suomen yliopistosta, Karelia ammattikorkeakoulusta, Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymästä, Joensuun normaalikoulusta, ja uutena Helsingin yliopistosta sekä Tampereen ja Lahden ammattikorkeakouluista. Camardan tavoitteena on saada yhteistyöhön mukaan myös suomalaisia yrityksiä, jotka ovat oppimisen digitalisaation edelläkävijöitä omalla alallaan.

"Jotta Suomi pärjää kovassa kansainvälisessä kilpailussa on täältä tavoiteltava kansainväliselle areenalle. Yhteistyö NASAn ja suomalaisten korkeakoulujen konsortion välillä on hyvä alku, jonka pohjalle rakennamme nyt ainutlaatuista oppimisen digitalisaation toimijaverkostoa ratkomaan ihmiskunnan mielenkiintoisimpia haasteita ", sanoo Arcusysin kaupallinen johtaja Janne Hietala.

Suomessa jo toistamiseen vieraileva Charles Camarda on tyytyväinen yhteistyöhön ja Epic Challenge -koulutusohjelman kautta jo saavutettuihin tuloksiin.

"Opiskelijat eivät rajoita ajatteluaan tiettyihin normeihin. Kun monen eri alan opiskelijat tuodaan yhteen ja annetaan ajatusten lentää vapaasti, syntyy ennennäkemättömän innovatiivisia ideoita", Camarda sanoo. "Viime vuoden Epic Challenge -koulutusohjelmassa luotiin jo pelkästään Suomen osalta yli 100 alustavaa konseptia Marsin asuttamiseen liittyvien haasteiden ratkomiseksi", Camarda iloitsee.

Viikon mittaisen vierailunsa aikana Camarda muun muassa vierailee Opetus- ja kulttuuriministeriössä, osallistuu Suomessa käynnistyvän 2016-2017 Epic Challenge -koulutusohjelman suunnitteluun konsortion kanssa, sekä tapaa uusia ja vanhoja Epic Challenge -opiskelijoita. Lisäksi Camarda kertoo Marsin asuttamisen haasteista Suomen vierailua isännöivän Arcusysin pääkonttorilla Joensuussa.

Lisätietoja:
Arcusys Oy
Janne Hietala
Chief Commercial Officer
+358 (0)40 831 4245
janne.hietala@arcusys.fi

Arcusys Oy
Arcusys on kansainvälisesti kasvava oppimisen digitalisaatioon erikoistunut IT-yritys. Yrityksen kehittämä Valamis-oppimisympäristö auttaa organisaatioita muuntamaan digitalisaation haasteet organisaation kilpailueduksi. Arcusys ja Valamis-oppimisympäristö on valittu globaaliin Gartnerin 2016 "Market Guide for Corporate Learning Suites" -oppaaseen. Arcusysin pääkonttori sijaitsee Joensuussa, minkä lisäksi yhtiöllä on yhteensä viisi muuta toimistoa Suomessa, Yhdysvalloissa ja Venäjällä. Lisätietoja osoitteessa www.arcusys.fi.

Katso viimeisimmät uutiset
Lue lisää

Uutiset

Suomalaiset opiskelijat ja NASA haastavat yrityksiä luovaan ongelmanratkaisuun

The Boeing Companyn ja Yhdysvaltain avaruushallinto NASAn edustajat ovat parhaillaan Suomessa puhumassa luovaa ongelmanratkaisukulttuuria kehittävästä Epic Challenge -koulutusohjelmasta suomalaisen teknologiayritys Arcusysin vieraina.

Lue lisää

Uutiset

Arcusys Oy mukana edistämässä kotimaista digitalisaatiota Start Me Up -liikeideakilpailussa

Arcusys on mukana tukemassa pohjoiskarjalaista Start Me Up -liikeideakilpailua, jonka tarkoituksena on löytää sellaisia henkilöitä tai yrityksiä, joiden liikeidealla olisi kipinää syttyä pohjoiskarjalaiseksi yritystoiminnaksi.

Lue lisää

Uutiset

Arcusys Oy voitti Brandon Hall Groupin Excellence Awards -kilpailun teknologiasarjan palkinnon

Arcusys on voittanut kehittämällään Valamis-oppimisympäristöllä merkittävän Brandon Hall Groupin hopeapalkinnon Best Advance in Unique Learning Technology -kategoriassa.